Kaikki matkat loppuvat joskus.

Nyt katsoessani hotellihuoneessa jotain kivikautista columbo jaksoa katse alkaa jo kääntymään kotosuomea kohti.

Mitään suurempia seikkailuja ei enää tapahtune ainakaan toivottavasti koska ne eivät olisi suunniteltuja etukäteen.
Loppureissu on siten lähinnä jumittelua ja tämän kaupunginosan tutkiskelua...ehkä.

Toveri innostui niin kovin että heitti lastit lattialle.

Siihen on hyvä lopettaa kiitos kaikille kiinnostuksesta.

San diegon nähtävyydet.

Aamuvarhaisella aikaan jolloin yksikään tervejärkinen ei lauantaina hereillä ole istumme me jo autossa matkalla san diegoon.
Saavumme siis perille ihmisten aikaan ja aloitamme kuolleen eläimen metsästyksen.
Sitä löydämmekin paikallisesta hispaanien perheravintolasta josta tilaamme sujuvalla espanjalla kuollutta eläintä minulle ja toveri borikselle rasvattua ja suolattua munaa.
Tätä ennen yritimme kapitalistisubwayhin mutta paljastui että se on sotilasalueella eikä sinne pääse ellei kuulu western spy klubiin.

Suuntaamme paikalliseen urheilukeskukseen jossa meille on luvattu säbää.
Olemme kuitenkin turhan ajoissa joten päätämme pelata hieman koripalloa paikallisten hispaanien kanssa...hitto niitähän on täällä kaikkialla.
Pelattuamme yhden 3v3 pelin olemme valmiit hautaan. Onneksi tässä vaiheessa saliin kömpii sekalainen lauma suomalaisia,ruotsalaisia ja kaikkea siltä väliltä.
Latinot hätistetään koripalloineen muualle että valkoiset sedät saavat pelata reikäpalloa.

Pelailtuamme ikuisuudelta tuntuneen ajan säbää on hengitys jo kovaa vauhtia salpautumassa ja sydänkohtaus lähellä.
Armeliaasti kidutus vihdoin loppuu ja hyvästeltyämme janin,jannen, svenin ja muut lähdemme läheiselle golf klubille juomaan pepsiä.

Joku voisi luulla että olisimme jo valmiit mutta ei raahustamme morley fieldin disc golf radalle pelaamaan 19 väylää.

Pari laadukasta ammattitason maisemakuvaa, itsehän olen kotosuomessa tunnettu discgolf suuruus mutta toveri pelaa ensimmäistä kertaa.
Mitä itse rataan tulee niin sanoisin että helpoin rata mitä olen pelannut, kaikki täysmittaiset radat suomessa ovat helposti vaikeampia.

Huominen tulee eittämättä olemaan helvettiä, ehkä joudun turvautumaan jonkun aasialaistädin tai tytön hierontapalveluihin saadakseni helpotusta jännitetiloihin.

Conando

Suksittuamme helvettiin mummokaupungista löydämne itsemme los angelesistä tarkemmin sanoen warner brothersin studiolta.

Olemme saapuneet ilahduttamaan conania läsnäolollamme joskin selkeästi tätä ei ole ymmärretty koska meidät ajetaan muun yleisökarjan sekaan.
Rekisteröidymme virallisesti yleisöksi ja luovumme siten lopuistakin ihmisoikeuksistamme.
Meitä ja muuta karjaa ajetaan karsinasta toiseen kunnes lopulta koko kööri saadaan lajiteltua studioon.

Yleisön valmisteluun hommattu koomikko ryhtyy työhönsä että olisimme valmiit illan päätähteä varten.
Mikä itseäni kiinnosti oli nähdä miten talk show kuvataan ja vastaus on selvä.
Yhdellä vedolla, koko paska menee ilman ongelmia eikä showta onnistunut pilaamaan edes kaksi huutavaa sekä kyseenalaisia käsimerkkejä huitovaa suomalaisjunttia.

Suosittelen lämpimästi kaikille jos käytte losissa niin menkää johonkin kuvauksiin on meinaa hienoa.

Itse shown aikana ei sopinut kuvata joten otin kuvan sitä ennen bonuksena random pariskunta.
Ohjelmaa kuvatessa tapahtuu kaikenlaista pientä joka ei päädy lopulta telkkariin asti.

Lähdettyämme showsta on matkaa hotellille noin 40 kilometriä eli karkeasti 2 tuntia autolla....aaaah suurkaupungit ja kello iltaseitsemän ruuhka...

Laughlin - bullhead

Tämä jumalan selän takana oleva kaupunkikombo muistuttaa tornio-haaparanta järjestelystä.
Sillä erolla tietenkin että täällä ollaan kuivassa ja kuumassa autiomaassa eikä kylmässä ja märässä.
Niin ja sillä että täällä toisella puolella on karmea kasa kasinoita nuuskan sijasta.

Eläkeläisten määrä on huikea alan olemaan vakuuttunut ettei täällä juuri muuta olekkaan, kaikeksi onneksi vanhukset pitävät golfista joten ainakin on kenttiä missä pelata.

Kuitenkin nyt kun elämme viimeisiä päiviä tässä kaupungissa ja nähtävää ei enää loputtoman paljon ole ellei jotain yllättävää tapahdu niin äksöniä tulee kun kohta siirrymme reissumme loppuosuudelle eli san diego - los angeles akselille.

All over the place.

Reissumme aikana vielä toistaiseksi kukaan ei ole arvannut että oltaisiin suomesta ei edes lähelle.
Eräs täti oli niin sekaisin että arvasi australian, ei helvetti sentään.

Alamme olla jo tuttu näky vanhusten golfradalla ja olemme integroituneet yhteisöön, jopa niin pitkälle että toverilla alkaa esiintyä polvivaivoja.
Huolimatta hanhien yleisesti agressiivisesta maineesta tämä täällä oleva paikallinen variantti on myöskin integroitunut yhteisöön ja viettää aikansa lähinnä naapurien luona pullakaffella.

Kun syömme kolmatta kertaa kahden päivän aikana Bo's slow and low bbq mestassa alkaa se jo herättämään huomiota ja pian omistajasetä eli itse uncle Bo ilmaantuu juttelemaan niitä näitä seuraamme.
Aterian päälle Bo kärrää vielä pari purkkia papuchiliä otettavaksi mukaan, hieno mies.

Härnäämme vielä toisiamme vitsailemalla jälkkärivaihtoehdoista vaikka hyvin tiedämme että moinen johtaisi kaariprojektiiliyrjöön, jätämme cinnabonin extra bullmilkillä tälläkertaa väliin.

Uncle bo.

Käymme vanhusgolffissa uudestaan ensimmäisen kerran mieluisuuden siivittämänä.

Kuvassa paikallinen pelikaanilampi.

Huidottuamme keskimäärin hieman vähemmän paskasti kuin eilen suuntaamme syömään.

Päädymme uncle bo's slow and low bbq paikkaan jossa miehinen mies tatuointeineen kärrää meille annoksen pikkupurtavaa.

Kevyt kenttälounas maistuu rankan urheilun päälle ja annan paikalle täydet pisteet. Käykää ihmeessä jos päädytte bullmilk cityyn...siis bullhead.

Päädymme lopulta hotellin uima altaalle jossa iloksemme ei ole karvaisia mummoja ja harmiksemme ei myöskään kisakireitä teinityttöjäkään.
Löydämme kuitenkin jonkun amerikkalaisen ukkelin jonka kanssa jauhamme paskaa kolmisen varttia kaikenmaailman typeryyksistä.

Hotellissamme on meneillään aasialaisten invaasio ja niiden eksyneen harhailun seuraaminen on omalla tavallaan huvittavaa.
Iltapalaksi vetäisemme noin 800 kcal pirtelöt koska emme vieläkään ole syöneet itseämme hengiltä.

Golfia ja ikäihmisiä.

Heräiltyämme ja syötyämme aamiaista lähtee toveri lääkäriin tarkastamaan ettei kuole vielä tänään.
Itse menen tarkastamaan olisiko altaalla tai rannalla teinityttöjä joita voisin tuijottaa epämiellyttävällä intensiteetillä.
Suureksi kauhukseni kuitenkin löydän vain karvaisia sekä poikkeuksetta lihavia mummoja ja suoritan pikaisen rintamanoikaisun takaisin huoneeseen.

Pyörittyäni tovin mummopainajaisissani palaa toveri lääkäristä kertoen pysyvänsä toistaiseksi hengissä.
Suuntaamme kohti läheistä golfkenttää jossa törmäämme komppanialliseen eläkeläisiä jotka ilmeisesti kaikki asuvat kentän ympäristössä.
Katsoassamme kenttää toteamme että sopii kuvaan sen ruoho on toinen juuri haudassa kuten asiakaskuntakin ja pysyy elossa vain keinotekoisilla menetelmillä ja silloinkin vain tärkeimmät elintoiminnot.

Vanhusarmeija kuitenkin toivottaa omituiset turistit tervetulleeksi ja lähdemme kierrokselle saatuamme ensin tarvittavat välineet suomalaisia sukujuuria omaavalta mr harvalalta.
Olemme ainoat hullut kentällä huitomassa ja pian ymmärrämme että tässä keskipäivän helteessä eivät paikalliset muumiot pelaa selkeästi peläten kuivuvansa kasaan murhaavassa auringossa.

Itse rata tuntuu soveliaan suoraviivaiselta meidän onnettomille golfkyvyille ja selviydymme kierroksesta hukaten vain muutaman pallon...tulos jääköön mainitsematta.

Palattuamme golfhoitolasta haemme burgerit joskin toveri päättää hankkia myöskin "pullan"

Pullahan ei ole pulla jos sitä ei syödä haarukalla ja veitsellä...sen tulee myös sisältää liki tuhat kilokaloria, sisältää koko amerikkalaisen ruokaympyrän.

Päädymme hieman myöhemmin mystiseen sokkeloon jota riverside casinoksi kutsutaan jossa tovin käännyttyämme vasemmalle vihdoin löydämme 90 luvulle jämähtäneen elokuvateatterin jossa katsomme 80 luvulle jämähtäneen tom cruise elokuvan. Jostain syystä lipuissamme lukee senior onko nyt siis niin että me ollaan eläkeläisen näköisiä vai eikö lipunmyyjä enää pysty näkemään muita kuin karvaisia mummoja tuijotettuaan niitä lippukassan luukusta viimeiset kuusi vuotta...mene ja tiedä.